keskiviikkona, maaliskuuta 19, 2008

Minä ja villasukka

Neulontai järjesti sukka-bingoloton. Tässä minun tarinani.

Neuleaikojeni alussa en ollut ollenkaan kiinnostunut villasukkien neulomisesta. Ne olivat välttämätön paha, jotka piti neuloa, kun edelliset villasukat hajosivat. Paksusta langasta, värillä ei väliä (kunhan se ei ollut harmaa) ja äkkiä valmiiksi, jotta pääsi taas kiinnostavampien villapaitojen kimppuun.

Aloitettuani bloggailun meinasin silmäni pudottaa; ai kantapäitä on olemassa muunkinlaisia? Varpaista aloitetut sukat? Pitsineulesukat, no ei tähän talouteen nyt sentään. Ja kuinkas kävi:


















Kaikkein kauneimpina pidän kuitenkin edelleen palmikkosukkia.

Olen vasta sukkailun alussa, paljon on siis kokematta. Suosikkisukkalankojani ovat tällä hetkellä Regia Silk, Fortissima Socka ja Sandnesin Sisukin tuntuu toimivan oikein hyvin.

Tykkään neuloa sukkia valmiista ohjeista, niistä yleensä opin aina jotain uutta. Lisäksi on ihanaa, kun joku on miettinyt kaiken jo valmiiksi. Toisen sukan syndroomaa ei ole, koska itse asiassa sen toisen sukan neulominen on melkein hauskempaa kuin ensimmäisen.

Olen neulonut yhdet varpaista aloitettavat sukat enkä oikein syttynyt asialle. Päkiästa aloitettavista tykkäsin ihan toisella tavalla. Koska olen kaavoihini kangistunut, aloitan sukkani silti useimmiten varresta.

Lahjasukkia en ol aiemmin tehnyt, mutta nyt olen tajunnut miten vapauttavaa se on. Aina voi neuloa sukat prikulleen ohjeen mukaan, eikä ole väliä elleivät ne istu omaan jalkaan. Lahjahyllylle vaan odottelemaan, kyllä aika tavaran kaupitsee.

torstaina, maaliskuuta 13, 2008

Turha on peiliä syyttää, jos pää on muna

Olen ennenkin tainnut mainostaa, että pipojen neulominen ei ole mitään helppoa herkkua. Sopivan ympärysmitan löytäminen on ihan henkimaailman asioita. Niinpä olen vältellyt piponeulontaa kuin ruttoa, itselleni olen kahdenkymmenen neulontavuoden aikana tehnyt ainoastaan kaksi pipoa ja niistäkin toinen pyöri päässä ikävästi.

Nyt oli kuitenkin pakko ottaa puikko kauniiseen käteen. Olen haaveillut palmikkopiposta jo jonkin aikaa ja kun vanha pipo sopivasti vielä hävisi niin pipolle tuli todellinen tarve.


















Palmikkopipo
Malli: oma
Lanka: Gedifran Extra Soft Merino 60g
Puikot: nro 5

Toisella aloituskerralla löytyi sopiva silmukkamäärä ja piposta tuli kutakuinkin sellainen mistä olin haaveillut. Lankakin oli nimensä mukaisesti superpehmeää eikä pipo kutita yhtään! Iloinen yllätys oli myös se, että palmikkokohdat pitävät tuulta yllättävän hyvin.














Kaikki siis hyvin valtakunnassa, vai kuinka? Yksi pieni mutta löytyy. Valitettavasti pipo näyttää päässäni ihan munalta. Siksi lahjoin kuviinkin poikani malliksi. (Aika huolestuttavaa, että 2-vuotiaalle taaperolle ja 32-vuotiaalle äidille sopii samat pipot...)


















Munapäisyydestä huolimatta pipo pääsi käyttöön. Yksi kotiäitielämän vapauttavia puolia on se, että hiuksia ei tarvitse/kannata laittaa mitenkään, sen kuin vetää pipon päähänsä ja on ihan salonkikelpoinen leikkipuistoihin.

Ai niin, villahaalari on saanut vetoketjunsa: