sunnuntaina, syyskuuta 29, 2013

Kiinantossut

Suuren sukkahaasteen elokuun lankahaasteena oli kotimainen lanka. Olisin halunnut tehdä jotain jostain oikeasti kotimaisesta, siis ihan kotimaisista villoista alkaen. Koska olen keskittynyt kuitenkin lankavaraston pienentämiseen, ei varastossa tietenkään ollut mitään sukkaihkulankaa. Jostakin mielen (ja lanka-arkun) syövereistä kaivautui kuitenkin iki-ikivanha Virtain villan villalanka, josta olin ajatellut huovuttaa tossut. Ja tämä lankahan on kehrätty suurimmaksi osaksi suomalaisten lampaiden villasta eli täyttää kriteerini oikein hyvin.



Kiinantossut
Malli: Ilun En pointet
Lanka: Virtain villan 2-säikeinen villalanka 65g
Puikot: nro 3

Huovutettaessa on aina pieni jännitys, että tuleeko sopivat vai jotain ihan muuta. Ensimmäisen pesun jälkeen koko olikin vielä liian suuri. Pistin kuumempaan pesuun ja koneesta tulleista rusinoista sain kuin sainkin venytettyä sopivat tossukat. Lapsuudessani muistan tallustelleeni mustilla samettisilla kiinantossuilla. Näistä tuli vähän samantyyppiset.

Napit aiheuttivat pulmia, kun ei varastoista löytynyt mitään kivoja. Onneksi löysin ravelrystä virkatut nappikukat.



Tuli tosi kivat! Erityisen tarpeelliset hameen kanssa, näyttävät paljon paremmilta kuin villasukat.

perjantaina, syyskuuta 06, 2013

Futisinnon nousu ja lasku

Esikoinen innostui keväällä futiksesta ja kovasti innostuikin. Synttärit oli jalkapalloteemalla ja harjoituksissa käytiin innokkaasti useita kertoja viikossa. Kun tähän lisää äidin kesäisin kasvavan virkkausinnostuksen ja pari ideakuvaa ravelrystä oli seurauksena futispipoviritelmä virkkuukoukulla.



Futispipo
Malli: ideat sieltä ja täältä, toteutus oma
Lanka: Novita Kotiväki, yht. 60g
Virkkuukoukku: 2mm

Paloja oli periaatteessa ihan kiva virkkailla kesäulkoilujen aikana, mutta palojen tarkka määrä oli aina arvoitus, koska niitä putoili sinne tänne pitkin käsityökoria ja projektipussia. Lisäksi inhosin syvästi uuden palan aloitusta. Yritin tehdä keskireiästä mahdollisimman pienen, niinpä ensimmäiset silmukat piti kiskoa verisuoni ohimolla pullistellen ja sormet rakoilla. Taisi olla turhaa työtä, koska keskireiät jäivät silti aika isoiksi. (Toisaalta, ehkä kesäpipo saakin olla hyvin ilmastoitu.) Säädin myös urakalla palojen koon kanssa, kun mustat viisikulmiot ja valkoiset kuusikulmiot eivät millään meinanneet sopia toisiinsa.




Palojen tekeminen söi kuitenkin enemmän aikaa kuin olin ajatellut ja into hiipui elokuun alkaessa. Sinnittelin kuitenkin pipon kasaan (se kokoon kursiminenkin oli niin tuskaa, erityisesti ne langanpäiden päättelyt!) ja loppuhuipennukseksi huomasin, että siitä tuli kaikesta mittaamisesta huolimatta liian pieni. Jos nyt jokin onni onnettomuudessa on niin se, että pojan futisinnostus hiipui samaa tahtia äidin pipoinnostuksen kanssa. Niinpä poikaa ei haitannut se, että pikkuveljestä tuli pipon uusi, onnellinen omistaja. Esikoinen kuulemma ei jatka jalkapalloa vaan hänestä tulee kesäisin kalastaja ja talvisin lumilautailija. Äiti saa siis ruveta väsäämään ihan uudenlaisia pipoja.