Perinteinen lankainventaario

Viime vuonna neulottujen grammojen tilastointi meni pipariksi. Niinpä tänä vuonna ajattelin vain punnita summittaisesti nykyisen lankavaraston koon. Tiesin jo ennakkoon, että varasto on kasvanut, koska pojan villapaitatoive aiheutti harmaita hiuksia ja lopulta lankaa tuli hankittua ainakin kaksi kertaa tarvittava määrä.

Tämänhetkinen lankavarastoni painaa suunnilleen kuusi kiloa. Siinä se ärsyttävästi junnaa paikallaan eikä millään meinaa painua alle toivomani viiden kilon. Kuvakaan ei ole mikään kaunistus, sen ainoa tarkoitus on olla itselleni muistutuksena siitä, mitä kaikkea varastosta löytyy.

Lankavaraston inventoinnin lisäksi perinteeksi on näköjään muodostumassa myös keskeneräisten eli wippien kuvaaminen. Olen huomannut toimivaksi taktiikaksi leväyttää loma-aikoina keskeneräisten korin lattialle ja kuvata myös keskeneräiset. Kuvasta on niin helppoa tarkistaa mitä kaikkea kori sisältääkään ja kaivella se houkuttavin wippi esille. Ilman kuvaa korin ja muistin pohjalle unohtuisi liian monta wippiä, tällä tavalla ne pysyvät paremmin mielssä.

Kesälomalla wippikuva näytti tältä.

Nyt joululomalla wippikuva on tämän näköinen. Pari samaa wippiä on jäljellä (siniset hypistelymuhvien pohjat ja niiden vieressä olevat eläinsorminuket). Lohdullista on edes se, että keskeneräisiä valmistuu, vaikka wippikori pursuileekin.

Lisäksi yritän tänä vuonna muistaa realiteetit. Kiekkokaudella on aivan turha yrittää neuloa mitään vaativampaa. Korkeintaan pari sellaista voi olla kesken, mutta kaikkein eniten täytyy jonossa ja keskeneräisissä olla paljon helppoja ja nopeasti pääteltäviä neuleita eli sukkia, lapasia, kämmekkäitä ja ehkä huiveja. Näitä kuitenkin neulon eniten jäähallissa ja arki-iltaisin. Lisäksi tällaiset pikkuneuleet on helppo lahjoittaa eteenpäin tai heittää lahjakoriin odottamaan sopivaa hetkeä.

Blogipohdintaa ja sashikoa

Täällä taas, pitkästä, pitkästä aikaa. Alkuvuoden hiljaisuus johtui kiekkouupumuksesta. Loppuvuodesta taas pohdin blogin tulevaisuutta, mutta nyt on pohdinnat pohdittu ja uupumuskin selätetty. Ehkä. (Kunnes koittaa taas uusi kiekkokevät, mutta ei mennä nyt vielä siihen.)

Olen mitä suurimmassa määrin tarveneuloja. Oma tai läheisten tarve virittää motivaation. Neuletarpeet ovat kuitenkin viime vuosina selvästi vähentyneet. Oma vaatevarasto on Projekti333:n ansiosta pysynyt kompaktina ja pärjään mainiosti muutamalla villatakillani. Uusille ei ole varsinaista tarvetta. Myös poikien tarpeet ovat vähentyneet ja mies ei mitään ole ikinä tarvinnutkaan. Niinpä herää kysymys: mitä ihmettä tänne blogiin laittelisin? Kompakti vaatekaappini on muutaman vuoden ikäinen ja nyt vaatteet ovat alkaneet kulua. Kulumisen (ja ilmastonmuutoksen) takia olen havahtunut korjaamistarpeisiin. Pinterestiä selaillessani olen löytänyt mielettömän hienoja korjaustapoja ja vähän jo kokeillutkin niitä. No mutta! Tämä blogikin siis luonnollisesti laajenee neuleiden lisäksi vaatteidenkorjaamisblogiksi. Ilmassa on ehkä hivenen rimakauhua, mutta toivon hartaasti, että harjoittelun myötä korjaustaitonikin kehittyvät.

Näinpä päästään heti tuumasta toimeen. Ensimmäinen innostava tekniikka on japanilainen sashiko. Varsinaiset taitajat kirjovat todella kauniita kuvioita etupistoilla. Itse tyydyin rustiikkisempaan jälkeen. Lankana käytin Novitan Virkkauslankaa ja alle leikkasin paikat vanhoista farkuista.

Taskukohta oli sen verran pieni, että jaksaminen riitti pikkuisiin tähtiin. Polvipaikka sai tyytyä pelkkiin etupistoihin.

Käytän nykyään farkkuja enää hyvin harvoin, koska hameet ja mekot ovat niin mukavia. Tällä hetkellä vaatekaapistani löytyvät nämä yhdet farkut ja koska sashiko on niin kiehtovaa, haaveilen suuruudenhulluna korjata näitä niin kauan kuin ne ylleni mahtuvat. Mielenkiintoista nähdä, mihin saakka yhteiselomme jatkuu.