tiistaina, elokuuta 16, 2011

Parempi hihatin

Olen ollut hyvää hihatinta vailla jo vuosia ja varsinkin juhlien alla ja kesäisin tarve on ollut huutava. Kesämekkojen kanssa olen ollut ilman, juhlissa on ollut pakko käyttää Shimmeriä, vaikka se valuu pullonkaulaharteiltani kuin vesi. Inhoan yli kaiken vaatteita, joita täytyy koko ajan kiskoa johonkin suuntaan; vyöttömiä farkkuja, liian lyhyitä paitoja ja valitettavasti myös shimmeriä.














Tänä kesänä iskin silmäni fasOLAn kauniiseen hihattimeen ja vaikka ohje on hyvin, hmm... vapaamuotoinen, päätin kokeilla, ihan vaan tarkistaakseni olisiko tämä malli hartioilleni passeli.














Pitsihihatin
Malli: fasOla
Lanka: Novita Butterfly 140g
Puikot: nro 3,5


Kyllä, pysyy huomattavasti paremmin kuin shimmer. Ehkä jopa liiankin napakasti. Silti tykkään tästä paljon ja shimmer saa luvan lähteä kirpparilaatikkoon.

Lankalakkolaisena kiskoin pitkin hampain varastostani pari pölyttynyttä Butterfly -kerää. Inhokkilankaa kahdestakin syystä: ensinnäkin lanka tarttuu joka ikiseen ihokarheumaan ja toisekseen se kutistuu pesussa. Ei ihme, että on jäänyt laatikon pohjalle. Lanka kuitenkin yllätti iloisesti, ilmeisesti kesällä käsien iho on sen verran pehmeämmässä kunnossa, ettei tarttumisesta ollut tietoakaan. Neulominen oli muutekin ihanaa; koska ajattelin vain testata mallia, en mittaillut mitään vaan neuloskelin vain sinnepäin. Pari virhettäkin livahti pitsiin, mutta koska korjaaminen olisi näkynyt enemmän ja koska purkamaan en viitsinyt ruveta niin annoin olla. Ihanan vapauttavaa! (Ja eikös se yksi virhe kuulukin olla, siitä tietää, että se on käsin tehty, hih.) Kittanuuden lisäksi se vähän ärsyttää, että reunavirkkaukset eivät suostu pysymään aloillaan, mutta olkoot sitten kippuralla.














Enää on siis yksi ongelma selätettävänä. Koska lanka kutistuu, en ole kastellut neuletta ollenkaan. Mennään tällä, kunnes sössään tähän jossain juhlissa suklaata. Katsotaan sitten kenelle lahjoitan pikkuruisen hihattimen.