perjantaina, toukokuuta 23, 2008

Raitapaita nro 2

Aina siitä saakka, kun poika oppi ryömimään hän on vääntäytynyt vaatekaapilleni ja nyhtänyt sieltä esiin raitapaitani. Silti kesti vuoden saada pojan oma raitapaita puikoille.


















Malli: Moda 1/05 muokattuna
Lanka: Novita Mini ja Novita Tennessee yht. 235g
Puikot: nro 3,5


Tämän piti olla se helppo ja vaivaton kakkostyö, mutta mitä vielä. Langat takkuuntuivat ja langanvaihtokohdat kiristivät sekä neuletta että hermoja.

Neuloin paidan ylhäältä alas Ullan mainioilla ohjeilla. Onneksi, voin näin jälkiviisaana kerrankin todeta, koska paitaa piti pidentää. Muutenkin tykkäsin tästä tyylistä, taidanpa käyttää sitä joskus toistekin.


















Kuukausi bloggaustaukoa ja valmiina yksi lastenneule? Mihin aikani on oikein mennyt? Sitten muistin saksikäsi Edwardin ja palkeenkielen villahaalarissa. Sen taideparsimiseen (ja saksien piilottamiseen) kului yksi ilta. Ai niin ja sitten tuli aloitettua ne viisi pipoa, kaikki piti saada puikoille tietenkin saman tien. Pitäisiköhän keskittyä välillä taas yhteen asiaan kerrallaan?

Ps. Suuret kiitokset omenapipoa kommentoineille!