lauantaina, lokakuuta 22, 2016

Ruttunuttu

Jälleen on yksi Iisakin kirkko valmistunut, mutta mummaa muistellen: "Ei kukaan kysy, kuinka kauan sä teit sitä vaan ne kattoo, että kuinka se on tehty." No, ehkei tässä nyt voi mitenkään työn laadulla erityisesti briljeerata, kun aina jälkiviisaana tietää, miten monet asiat olisi voinut tehdä toisin.

Mykistyin ihastuksesta, kun ensimmäisen kerran näin Clarity Cardiganin kauniin kauluksen, enkä saanut sitä mielestäni. Vaatekaapissa oli tarvetta vihreälle villatakille ja siitä se sitten lähti.
Ruttunuttu
Malli: Clarity Cardigan by Gretchen Ronnevik
Lanka: Austermann Merino 160 (takki painaa 613g, mutta 13 x 50g kerää siihen meni...)
Puikot: 3,5mm

Matkalla oli kaikenlaisia kompastuksia. Jo etukäteen hirvittelin raglanhihoja, koska ne harvoin sopivat ruumiinrakenteelleni. Erityisesti inhoan niitä pusseja, jotka usein muodostuvat kainaloihin. Silti, uhkarohkeasti tulta päin! Vähän jouduin kaarrokkeessa säätämään, muistaakseni pidensin kaarroketta muutamia senttejä. Sovitusvaiheessakin vielä irvistelin. Vaikka monet ylistävät ylhäältä alas -neulontaa siksi, että neulomisen aikana neuletta on niin helppo sovittaa niin itse epäröin aina sovitusvaiheessakin. Ei se koskaan näytä yhtä hyvältä kuin valmiina. No onneksi sentään kuitenkin näin päin.

Kaarrokelisäysten vuoksi jouduin muokkaamaan hihojakin, mutta muutaman purkukerran jälkeen niistä tuli oikein passelit sekä leveydeltään että pituudeltaan.

Ohjeessa oli muutama virhekin, mutta osasin sentään itse kuvien perusteella päätellä, että helmineulereunat jatkuvat kaikissa reunoissa. Ihmettelin vähän lisäyksiä vyötärön kohdalla, mutta tässä vaiheessa luotin sokeasti ohjeeseen, kun mietin, josko lisäykset jotenkin kauniisti taskujen kanssa muodostavat jonkin "linjan". Joo, eivät muodostaneet. Jos nyt neuloisin takkia uudelleen, lisäisin tyynen rauhallisesti sivuissa tasaisesti ne (muistaakseni) 20 silmukkaa. Nyt vyötärölle muodostuu pienet pussit lisäyskohdissa. En arvosta.

Taskupusseista piti ohjeen mukaan tulla suunnattomat onkalot. Ihmettelin kovin ja purin niistä muutaman sentin. Koska lanka loppui kesken, en neulonut taskupusseja kaksinkertaisiksi vaan tein pelkät takakappaleet, jotka neuloin etukappaleisiin kiinni (ja olipas muuten tosi työläs juttu!). Nyt jälkikäteen mietin, että näkyvätkö taskut liikaakin. Toisaalta moni on kertonut kaksinkertaisten taskupussien pullottavan. Siinä siis vaihtoehdot. Ehkä kuitenkin totuttelen näihin näkyviin taskuihin. Ihan siksikin, että neuloin langan ihan viimeiseen metriin saakka. 

Vähän langan kesto mietityttää. Lanka on ihanan pehmeää eikä kutita yhtään, mutta nyppyyntyminen vähän hirvittää. Tuntuu, että jo hengittäminen nostaa nukkaa esiin...

Vielä viimeinen valitus: kaulus on ihana, kun sen saa aseteltua, mutta arvatkaa, pysyykö se päivän hommissa paikallaan. Viimeistään, kun kiskon ulkotakin niskaani, se valahtaa rinnuksille. Niinpä kokeilin vaihtoehtoisiakin kaulusvirityksiä:

Kaikesta tästä valituksesta huolimatta tykkään takista aivan valtavasti! Väri on kaunis, kaulus on kaunis silloin, kun se on asennossa, hihat ovat just eikä melkein ja kainalotkin asettuvat ällistyttävän hyvin. Tämän takin myötä huomasin, että vartalolleni taitavat parhaiten sopia juuri a-linjaiset yläosat. Lisäksi takki on ihanan pehmeä ja erittäin lämmin. Plussan puolelle siis jäädään reippaasti!