lauantaina, helmikuuta 16, 2019

Kassia ja pussukkaa

Haikukkaroiden valmistumisen jälkeen katselin hupenevaa hahtuvakasaa. Näistä saattaisi syntyä jonkinlainen pehvanalunen jäähallin kylmää penkkiä vasten. Tuumasta toimeen.

Toisen puolen väkersin Ten Stitch Blanketin ohjeella. Vähän loppui lanka kesken ja tummanvihreän värivaihdon huomaa kyllä selvästi. No eipä se sieltä hanurin alta mihinkään näy. Toisen puolen neuloin hirsimökkipalaseksi epämääräisiä jämiä yhdistellen. Nämä värit muistuttavat kyllä paistettua kananmunaa pannulla eikä se ollut tarkoitus, mutta...olkoot. Niin loppuun tietyt värit neuloin, että jouduin virkkaamaan palat yhteen pienillä pätkillä. Onneksi riitti!

Kannustajan kassi
Malli: Ten Stitch Blanket by Frankie Brown ja Hirsimökki (ilman ohjetta)
Lanka: Pirtin kehräämön hahtuva ja Virtain villan hahtuva 106 g
Puikot: 5 mm

Pehvanalunen muotoutui kassiksi. Sisällä kulkee kätevästi jäähallineulomus ja varsinaiseen käyttöön päästessään sisään voi sujauttaa vaikka solumuovinkin. Eipä enää palella pakaroita!

Hahtuvakassin lisäksi sain kasattua valmiiksi toisenkin kassin. Alunperin näistä paloista piti tulla tyynynpäällinen, mutta into loppui kesken. Odottelin intoa useamman vuoden. Ei näkynyt. Muuta oli siis keksittävä. Tähän kassiin mahtuu ainakin IPad tai vaihtoehtoisesti bujo-kalenterini. Saas nähdä, tuleeko käytettyä.


Wannabe-Babette
Malli: Babette by Kathy Merrick
Lanka: Novita Florica 75 g
Virkkuukoukku: 3 mm

Tunnisteet: ,

lauantaina, helmikuuta 02, 2019

Työsukat

Töissä päiväkodissa alle 3-vuotiaiden ryhmässä olen luovuttanut ja heittänyt sisäkengät nurkkaan. Kun työ on kuitenkin lattialla istumista, konttimista ja patjoilla pomppimista, en jaksa potkia kenkiä pois ja etsiskellä niitä taas seuraavassa hetkessä (jolloin ne löytyvät jo jonkun yksivuotiaan jaloista). Hiihtelen tyytyväisenä  paksuissa villasukissani, joita ei tarvitse ottaa pois ennen patjalla pomppimista ja uloslähtökin vähän nopeutuu, kun jalat voi survoa villasukkineen päivineen talvikenkiin. (Kyllä, joskus minuuttikin on kaksivuotiaalle liikaa odottelua ja siinä ehtii tapahtua vaikka mitä.)

Tarvitsen siis lisää paksuja villasukkia, mieluiten iloisen kirjavia. Jämistä löytyi violettia pääväriksi ja raidoiksi turkoosia, pinkkiä, vaaleanpunaista ja oranssia. Lisäksi ajattelin mennä siitä mistä aita on matalin, eli päättelin raitalangat neuloessa. En ole oikein keksinyt siistiä ja vaivatonta tapaa päätellä raitalankoja. Tästä neuloen päättelystä jää raitaan pieni sahalaita, kuten kuvasta näkyy.

Russian join -liitos taas on rasittavan työläs ja värinvaihtokohtaa saa säätää urakalla. Magic knot puolestaan avautuu valmiista sukasta. Sen tavallisen neulalla päättelyn koen niin työlääksi, että sukkien viimeistelyyn saattaa kulua puolikin vuotta. Vaikeaa siis on.
Työsukat
Malli: se tavallinen (48 s)
Lanka: Novita 7 veljestä ja Gjestal Janne yht. 134 g
Puikot: 3,5 mm

Oikein tuli hyvät ja sopivat heti kertaheitolla. Se nyt tietenkin vähän on miinusta, että jämäsukkia varten pitikin ostaa uusi kerä violettia, mutta tällä kulutustahdilla saan senkin neulottua seuraaviin työsukkiin.

Tunnisteet: ,