Helmikuu on hahtuvakuu

Uutta on aina kiva aloittaa, varsinkin silloin, kun tekee löytöjä lankavarastostaan. Löysin jälleen runsahat hahtuvavarastoni ja hullaannuin samalla tavalla kuin viime vuoden helmikuussa. Miten hahtuva voikaan tuoksua ja tuntua niin ihanalta?

Joskus leikittelin idealla vauvan huopikkaista. Silloin ei ollut koekappaletta kotona, mutta nyt on.

Ensin ne sopivat äidin jalkoihin...













...ja sitten pojan.













Tosin malli kaipaa pientä hiomista, varret ovat hieman liian kapeat ja terät taas liian pitkät.














"Huopikkaat"
Malli: perussukka
Lanka: Virtain villan hahtuva 70 g
Puikot: nro 6


Ps. Muistin taas miten ufot syntyvät. Arkeologisissa kaivauksissa löytyi myös punainen villapaidanalku joka pääsi puikoille viikoksi.













Hihoissa tuli kuitenkin tenkkapoo; ovatko ne sittenkin liian leveät? Vertailin muihin villapaitoihin, mallasin käsivarsiin ja tsekkasin lehtien ohjeita. Ei auttanut. Mietintätauolle joutuu tämä paita.

Arkeologisia kaivauksia, osa 2

Seuraavaksi laatikosta paljastui surullisenkuuluisa, moneen kertaan purettu sukanalku. Historia toistaa itseään; kohtalona oli jälleen purkaminen, mutta nyt onneksi viimeistä kertaa. Unohdin myös ne sivukohoraitahaihattelut ja tyydyin perinteisiin palmikoihin. Tavoite tuli kuitenkin saavutettua, opin neulomaan sukat kärjestä aloittaen.

Ihmeellistä, miten tämän näköiset epämääräiset lärpäkkeet...

...sopivat näin hyvin jalkaan!

Sukat

Malli: oma

Lanka: Vuorelman Veto 60 g

Puikot: nro 3