sunnuntaina, toukokuuta 12, 2013

Tähtisukat

Huhtikuun haasteena oli opetella uudenlainen kantapää. Olen jo aika monenlaista kokeillutkin, mutta jälkikäteen neulottu kantapää on aina jäänyt muiden jalkoihin. Muuten huhtikuun sukan idea oli pitkään hakusessa, kunnes löysin mustaavillaa:n yksinkertaisuudessaan kerrassaan ihanat sukat.



Tähtisukat
Malli: Nancy Bush ja mustaavillaa
Lanka: Novita 7 veljestä 100g
Puikot: nro 3,5

Omani kalpenevat kyllä alkuperäisille (ja kirjoneuleenkin olin katsonut vähän väärin), mutta tuli niistä kuitenkin ihan kivat. Ja se kolmaskin ystävä saa nyt uudet sukat jalkoihinsa.



Jälkikäteen neulottu kantapää onnistui yllättävän hyvin heti kertaneulomalta, mutta ei siitä suurta suosikkiani tullut. Ensinnäkin sukista tuli jotenkin kummallisen muotopuolet, vaikkakin jalkoihin ne asettuivat paremmin. Tämän kantapään ideana itselläni olikin testata, voisinko joskus kenties korjata ammottavat kantapääreiät kokonaan uudella kantapäällä. Ja kyllä ainakin aion kokeilla.

Kantapään lisäksi opin myös muutakin uutta. Silmukointi sinänsä sujuu, mutta sukissa ne reunasilmukat tuppaavat jäämään aina jotenkin rumiksi. Enää eivät, kiitos Tarjan! En ole ikinä aiemmin edes ajatellut, että voisin silmukoida puikoilla neulomalla, mutta tästä lähtien en sukissa kyllä muuta tapaa käytäkään. Itse asiassa näissä sukissa tarvitsin tekniikkaa kärkien lisäksi kantapäiden päättelyssä eli löysinpäs linkin kreivin aikaan.

Sukkia neuloskellessani olen moneen kertaan kironnut tavispyöröpuikkojeni ja myös addieni kiemuraisia kaapeleita. Onneksi pääsin näpelöimään suvun toisen neulojan luksuspuikkoja ja päätin testata knitpron pyöröjä. Aluksi puikot tuntuivat vähän nahkeilta, mutta totuin niihin nopeasti ja ihanan notkeaan kaapeliin ihastuin heti!

Väkersimme poikien kanssa kartonkiruusuja mummille ja näiden kukkasten myötä haluan toivottaa lapsettomien lauantain kunniaksi voimia kaikille asian kanssa kamppaileville ja äitienpäivän kunniaksi onnittelut kaikille äideille!



3 Comments:

Blogger Katja V said...

Hei, sinä neuleblogauksen harrastaja tai neuleblogausta harrastanut!

Haen neuleblogien/käsityöblogien pitäjiä sekä entisiä pitäjiä vastaamaan kyselyyn neule/käsityöblogien pitämisestä. Tein vastaavanlaisen kyselyn pro gradu –tutkielmaani varten vuonna 2008. Kyselyyn tuli vastauksia runsaasti ja lopullisen muotonsa tulokset saivat viime syksynä hyväksytyn lisensiaatintyön muodossa. Tämän jatkokyselyn tarkoituksena on saada aineisto väitöskirjaa varten. Toivottavasti sinulla on aikaa vastata kyselyyn.

Kysely on tarkoitettu henkilöille, jotka pitävät tai ovat pitäneet neule/käsityöblogia. Kyselyllä selvitetään blogien ja blogaamisen merkitystä käsitöiden tekemiseen sekä neuleblogien verkostoitumista ja yhteisöllisyyttä.

Kyselyyn vastaaminen vie noin 15-20 minuuttia ja vastanneiden kesken arvotaan kolme neuleaiheista pakettia. Kyselyyn voi vastata toukokuun loppuun asti. Olisitko ystävällinen ja kävisit tekemässä kyselyn oheisesta linkistä: https://elomake.uef.fi/lomakkeet/6504/lomake.html Jos linkki ei aukea klikkaamalla, kopioi se nettiselaimesi osoitekenttään ja paina Enteriä.

Jos sinulla on kysyttävää tutkimuksen suhteen voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen kvilhune@student.uef.fi


Ystävällisin terveisin, Katja Vilhunen.

9:38 ap.  
Blogger Tanja said...

Onpa kauniit sukat! Minä en ole koskaan tehnyt jälkikäteen neulottavaa kantapäätä, kun on aina helpompaa tehdä niitä vanhoja tuttuja juttuja.

2:49 ip.  
Blogger Ripsu said...

No sepäs se, Tanja. Itsekään tuskin olisin tehnyt tätä kantapäätä ilman sukkahaastetta. Olen luonteeltani turvallisuudenrakastaja ja se näkyy (valitettavasti) myös neulomisharrastuksessakin :)

11:12 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home