sunnuntaina, helmikuuta 17, 2013

Kissahattu

Siskon kanssa on sovittu, että hän voi pyytää lahjoiksi neuleoptioita. Lahjojen lunastus vaan ottaa välillä aikaa. Tämäkin lahja on luvattu varmaan vuonna 2011 (ja kuvattu varmaan vuonna 2012).



Kissahattu
Malli: perinteinen neliöhattu korvaläpillä (96s, neulotaan 27cm, korvaläppiin 15s)
Lanka: Pirtin kehräämön hahtuva, 100g (ja pätkä huopumatonta ohutta villalankaa)
Puikot: nro 6 (ja nro 3)




Sisko kertoi, että hatun ohjetta kysellään häneltä toisinaan. Mallihan on oikeasti tosi yksinkertainen, suurin muoto hattuun syntyy pesukonehuovutuksen jälkeen, kun hattu vetäistään aikuisen päähän. Oma pieni pääni passaa taaperoiden hattuihin, leikki-ikäisten hattuihin tarvitaan jo miehen (vastahakoista) apua.




Yritin etsiä kissahatulle ohjetta netistä, mutta joko ohjeita ei ole tai sitten olin puusilmä (mikä ei olisi taas mitään uutta). Novitalta löytyi toisinpäin neulottu hattu, jonka muoto on sama. Ullaneuleesta taas löytyi Miau-hattu, joka on tehty samalla tavalla kuin omani, mutta silmukkamäärät ovat aivan eri suuruusluokkaa. Huovutan kyllä tekeleeni miltei poikkeuksetta 60 asteessa, ehkä se sitten vaikuttaa?

Itse tykkään kovasti hahtuvan kauniisti huopuneesta ja pehmeästä pinnasta. Jaa-a, tätä kirjoittaessa tulee taas himo hahtuvaan, johan edellisistä huovutuksista on jo aikaa. Taidanpa pistää uuden hatun puikoille, kun valmistakin syntyy niin ilahduttavan nopeasti.

2 Comments:

Blogger Tanja said...

Tosi kaunis hattu ja valkoinen huopunut pinta herätti minussakin pienen innostuksen huopuviin lankoihin!

8:52 ip.  
Blogger Ripsu said...

Kiitos Tanja!

9:43 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home