maanantaina, maaliskuuta 07, 2011

Palmikkopipoja

En ole koskaan oikein innostunut pukemaan poikiani prikulleen samanlaisiin vaatteisiin. Miettiessäni poikien duffeleihin sopivia pipoja sain kuitenkin mielestäni kivan idean samantyylisistä pipoista. Tai no, samanlaisista, mutta eri värisistä.














Koska kaikki on tässä taloudessa aina vähän sinnepäin niin eipä nämä pipot tee poikkeusta. Olisin mieluusti etsinyt just eikä melkein duffelien väriset langat, mutta siinä tapauksessa nämä pipot olisivat valmistuneet ehkä kesällä. Tähän on siis tyytyminen.


















Palmikkopipo ja lapaset
Malli: ChemKnits
Lanka: Novita Luxus Cloud, yht. 110g
Puikot: nro 4


Palmikot ovat kivoja ja tässä pipossa niitä on ainakin tarpeeksi. Neuloin ensin beigen pipon ja Luxus Cloudin kestävyys tuli testattua saman tien. Aloitin nimittäin palmikko-osuutta kolme kertaa eri silmukkamäärillä ja kerran neuloin pipon loppuun asti vain todetakseni, että liian tiukka tuli. Hyvin Cloud kuitenkin kesti purkamisen sen enempiä nuhjaantumatta.


















Jouduin siis beigessä pipossa soveltamaan taas omiani eli lisäsin pipoon pari palmikkoa ja palmikoiden välisistä nurjista raidoista tein kolmen silmukan levyisiä. Ja vihdoinkin kaiken purkamisen ja säätämisen jälkeen olin tyytyväinen pipoon. Toivottavasti se nyt mahtuu vielä ensi talvenakin, ettei käyttöikä jää turhan lyhyeksi.


















Palmikkopipo ja lapaset
Malli: ChemKnits
Lanka: Sandnes Lanett kaksinkertaisena 110g
Puikot: nro 5


Tummansinisen tein tunnollisesti ohjeen mukaan, mutta näin jälkiviisaana siinäkin olisi kannattanut joustimen jälkeen lisätä silmukoita. Kyllä se näinkin toimii ja pysyy pojan päässä, mutta muoto on pallon sijasta puikula. Palmikot kiristävät vähän liikaa joustimen jälkeen.

















Onneksi en usein neulo mustia tai tummansinisiä neuleita. Kyllä oli silmät kovilla tihrustaessani kerroksia illan pimeinä tunteina. Eikä kuvaaminenkaan vaivatonta ollut, kuten valitettavasti huomaatte.

1 Comments:

Blogger ChemKnits said...

I love the way the hats came out! Thank you so much for sharing the post with me.

12:20 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home