maanantaina, elokuuta 04, 2008

Vanhasta uutta

Minussa asuu pieni vihreä ihminen. Tykkään esimerkiksi Globe Hopen ideasta käyttää jo olemassa olevaa materiaalia uuden tuottamisen sijaan. Samoin Juju -kirjan ideat mm. vanhojen lakanoiden uusiokäytöstä ovat hienoja.

Kesän alussa vaikeroin, kun pojalla ei ollut juhlavaatteita. Kirppareilta ei löytynyt mitään eli oli pakko siis kaivaa ompelukone naftaliinista. Ja silloin välähti (kiitos Salanimen housujen): kaapissa on miehen käyttämätön pellavapaita, saiskohan siitä jotain? Saihan siitä. Housukankaan metsästin kirpputorilta, miesten pellavapaita, 1,5e.















Pojan merimiespaita ja pellavapöksyt
Malli: Ottobre 1/03


Olen aivan älyttömän tyytyväinen asuun! Tietysti satunnaisen ompelijan ompelujäljessä olisi paljonkin huomautettavaa, mutta kuka sitä huomaa, kun poika on asu päällään niin söpö! Oikein harmittaa, kun lauantaina oli kesän viimeiset juhlat.


















Kaiken muun ekologisen hyvän lisäksi nautin laiskana ompelijana myös siitä, että sain melkein kaikki napinlävet valmiina, samoin hihansuiden päärmeet. Tosin kompastuin omaan nokkeluuteeni; en tietenkään leikatessa muistanut taittaa kaavasta päärmevaraa pois.

Harmituksen aiheitakin löytyy. Ensinnäkin pienempi koko olisi riittänyt mainiosti. Nyt housujen upslaakit ovat kaksinkertaiset ja vyötärö lököttää. Toisekseen, miten ompeluohjeet ovat niin vaikeasti ymmärrettäviä? Tunsin taasi itseni enemmän kuin yksinkertaiseksi tavatessani housujen vyötärökaitaleen ompeluohjetta. Kuitenkin neuleohjeiden lukemisesta selviän kunnialla. Outoa. Kolmanneksi, niin ihana materiaali kuin pellava onkin, sen rypistyminen on kyllä ihan omaa luokkaansa, enkä minä valitettavasti kuulu himosilittäjiin. Tosin pellavan puolustukseksi täytyy sanoa, että nämä housut ovat silityksen jälkeen olleet päällä pari tuntia. Ihan hetkessä ne eivät sentään mene tuon näköisiksi.


















Parasta puvussa on kuitenkin se, että minäkin opin käyttämään käytettyjä vaatteita ihan uudella tavalla. Ajattelin käydä taas kirpparilla shoppailemassa sillä silmällä, jos vaikka löytyisi villakangastakki silputtavaksi...

6 Comments:

Blogger Tanja said...

Onpa ihana juhla-asu pojalla! Näyttää myös tosi onnistuneelta.

Minä olen omassa blogissani joskus aikaisemmin valitellut Ottobren kaavoitusta. Vuosien varrella olen oppinut tarkistamaan mitoituksen ja usein on parasta valita pykälää pienempi koko mutta tarvittaessa lisätä lahkeisiin ja hihoihin pituutta.

10:47 ip.  
Blogger Ripsu said...

Voi kiitos Tanja kommentistasi!

Mäkin kyllä tarkistin sen paidan mitat, mutta housut unohdin ja tässä on sitten seuraus...

9:24 ip.  
Blogger Marja Kyy said...

Tavattoman tyylikäs kostyymi! Ja kierrätetyn tekstiilin uusiokäyttö ihastuttaa aina.

7:12 ap.  
Blogger Merruli said...

Todella onnistunut juhla-asukokonaisuus. Jos reilu mitoitus housuissa sallisi niiden käytön vielä ensi kesänä?

12:32 ip.  
Blogger Ripsu said...

Voi, täällähän oli lisää kommentteja! Kiitos maarulle ja merrulille kehuista! Ja merruli, mäkin toivon, että puku mahtuis vielä ensi kesänäkin. Mitenköhän nopeasti kaksivuotiaat kasvavat?

8:29 ip.  
Blogger Salanimi said...

Ihanat. Upeet. Ihanat :)

11:32 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home