maanantaina, helmikuuta 18, 2008

Iisakin villahaalari

Kaivaudun vihdoin poterostani. Villahaalari on vetoketjua vaille valmis eli riittävän valmis bloggaamiseen. Lisäkuvia on luvassa, kunhan sisko löytää sopivan värisen vetoketjun.



















Villahaalari
Malli: oma, mallineule ikivanhasta Novitan vauvaneulelehtisestä
Lanka: Sandnes Lanett 410g
Puikot: nro 2 ja 2,5

Tästä haalarista voi sanoa, että jos jokin voi mennä pieleen niin se menee, mutta koska lupasin vuoden alussa olla positiivisempi niin totean vain:

Olenpa taas saanut harjoitella neuleen lyhentämistä keskeltä kappaletta ja erityisesti olen saanut harjoitella silmukointia. Aikaa siihen meni ihan luvattoman kauan, mutta olen ihan ylpeä ja tyytyväinen lopputulokseen. Erottaahan sen oikein tarkalla silmällä, mutta tuskinpa varsinaisessa käytössä.














Lisäksi olen oppinut, että lasten neuleiden (erityisesti haalarien) kaavoittaminen ei olekaan ihan helppoa. Vaikka käytin apuna valmismallien mittoja, sain silti lyhentää haalaria sekä vyötäröltä että lahkeista. Tästä eteenpäin taidan jatkaa villapaita- ja -housulinjalla.

Huh, Iisakin kirkko on siis rakennettu. Seuraavaksi on luvassa pienempiä neuletöitä ja tiheämpää päivitystä.

Loppukevennykseksi "Hehän ovat kuin kaksi marjaa":

Tädin kännykkäpussi vuodelta 2008



















Tädin neulepaitamalli vuodelta 1978


















Pieni ja surkea neuletyö, mutta voi miten suuret naurut ja muistot! Ihanaa kun on ihmisiä, joiden kanssa on yhteistä historiaa.

1 Comments:

Blogger Merruli said...

Haalari näyttää komialta! Neulekäsialasi tasaisuutta on pakko ihailla, lyhentämiset ja silmukoinnit eivät ainakaan lopputuloksesta paljastu.

8:33 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home