maanantaina, kesäkuuta 09, 2008

"Neulotko sä tilauksesta?"

Omenapipo on saavuttanut suurta suosiota puistossa ja olen enemmän kuin imarreltu. Melkein jo harkitsin pipojen massatuotantoa, mutta muistin onneksi nuoruuden pyhät päätökset. Oman työn hinnoittelu vei kaiken ilon neulomisesta, joten päätin etten enää neulo rahasta. Nykyään on lisäksi helppo vedota myös ajan vähyyteen.

Lahjaksi neulon kyllä ja varsinkin sellaisille ihmisille, jotka osaavat arvostaa käsityötä. Nämä pipot menevät hyvään kotiin kiitokseksi vaatelainoista:





































Mansikka- ja mustikkapipot
Malli: se perinteinen, toteutus oma
Lanka: Novita Tennessee ja Novita Mini, n. 50 g/pipo
Puikot: nro 3,5

Lahjaksi neulominen on kivaa, vaikka malli olisikin yksinkertainen. Pari ihmetystä mahtui kuitenkin matkan varrelle. Ensinnäkin, mihin ihmeeseen olen säilönyt 30 cm:n pyöröpuikot? Sukkien neulominen niillä oli mahdotonta, mutta pipoihin ne olisivat olleet loistavat. Toisekseen, miksi ihmeessä Tennessee vetää pahasti kierteelle? Onko vika neulojan kieroudessa?

3 Comments:

Blogger Päivi, Lankakomero said...

Saman olen huomannut minäkin eli että Tennessee vetää neuleen hieman vinoon. Puserossa, jossa etu- jatakakappale neulotaan erikseen tätä ei niin huomaa, mutta jos tekee pyörönä ilman saumoja, tulee pahemmin esiin.

1:45 ip.  
Blogger milliini said...

Minäkin oon huomannut Tennesseessä tuon asian. Voi se olla savolaisen neulojan syytäkin.

Enkä myöskään neulo enää tilauksia kuin joskus harvoin. Vie tosiaan hommasta kaiken ilon.

Hienot pipot!

1:53 ip.  
Blogger Katri said...

Ihanat nuo mustikka- ja mansikka-pipot! Tosi söpöset, tuollaiset voisi tehdä veljen muksuille.

1:37 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home