maanantaina, toukokuuta 08, 2006

Lomaviikon saldo

Seuraavassa kuvakollaasi lomaviikon puuhista. Valitettavasti mukana on muutakin kuin neulontaa, käsitöihin liittyviä kuitenkin.















Ehdottomasti työläin (ja myös palkitsevin) projekti. En ole mikään entisöijä joten kansituolien maalaaminen ja kankaan vaihtaminen kävivät työstä. Muistutus seuraavaa maalausprojektia varten: kaikkeen kuluu aina päivä. Pesemiseen, pohjamaalaukseen, varsinaiseen maalaukseen ja vielä toiseen kerrokseenkin. Tämän tuoliprojektin aikana mm. seuraavat asiat ärsyttivät: maalaushaalari suihkuhuoneen lattialla, lukuisat tärpätti-, homepesu- ym. pullot, maalitahrat jaloissa, käsissä ja jopa hiuksissa. Neulominen on siksikin kivaa, kun keskeneräisen neuleen voi survoa olohuoneen nurkkaan milloin vain eikä neuleprojekti valtaa koko taloa ja terassia. (Tosin niinkin voi joskus kyllä käydä...)














Siskon kanssa innostuttiin myös sisustamaan. Ostospäivän saaliina vaivaiset kaksi sohvatyynykangasta. Ja viimeistely tökkii edelleen; tarkkasilmäiset huomaavat että tyynyistä on ompelematta yksi sauma.














Raitaneule etenee myös, tällä hetkellä myötätuulessa.


















Rohkaisin torstaina myös hurjan luontoni ja kävin elämäni ensimmäisessä neuletapaamisessa. Kivaa oli tavata samanlaisia hörhöjä vaikken ketään entuudestaan tuntenutkaan. Koska raitaneuleen keräsotkuja ei kerta kaikkiaan voinut julkisesti paljastaa niin oli pakko aloittaa uusi neule. Sormikkaat. Näitä tarvitaan varmasti vielä ennen juhannusta. (Minäkö pessimisti?)














Lomaviikolla on sallittua täydentää myös lankavarastoa. Kirjava Loft sai kaverikseen yksivärisen sinisen. Näistäkin tulee joskus vielä villavaippahousut.


















Ja sitten pakollinen hurahdus. Lankakaupasta löytyi bambulankaa! Pakkohan sitä oli ainakin kerä ostaa. Lanka on ihanan pehmeää ja silkkisen tuntuista. Mitäköhän tästä tekisi?

2 Comments:

Blogger Tikrunmami said...

Siehän olet ollut ahkerana :-)

Bambulanka kuulostaa mielenkiintoiselta, siihen en ole vielä törmännytkään...

8:21 ip.  
Blogger Salanimi said...

Kivat noi tuolit, ahkeroitsija!

9:52 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home