tiistaina, toukokuuta 02, 2006

Afrikan tähden löytymistä odotellessa

Viime aikoina on tullut pelattua Afrikan tähteä oikein urakalla. Tällä hetkellä odotellaan sen suurimman tähden löytymistä ja sitä odotellessa voi aasinsillan kautta siirtyä "Knitting out of Africa" -kirjaan.

Vieläkään en ole ehtinyt kunnolla lukea kirjaa kannesta kanteen, mutta kuvistahan kaikki tykkää eli tässä niitä. (Mitenkähän sallittua tämä kirjojen kuvaaminen on? Pian on miliisi Ripsun niskassa...)

Kirjassa on 15 erilaista neulepuseromallia eri puolilta Afrikkaa. Neuleiden suunnittelija Marianne Isager on suunnitellut neulemallit afrikkalaisten tekstiilien pohjalta eli neuleet eivät siis ole afrikkalaisia perinneneuleita (onkohan sellaisia edes olemassa?).

Itse tuskin teen ainuttakaan neuletta kirjan ohjeiden mukaan, mutta todennäköisesti käytän neulemalleja toisiin tarkoituksiin. Ensin esittelen omat suosikkini.













Tämä on ehdottomasti lempineuleeni. Ihanat sukulaku-värit ja todella kauniita kirjoneulemalleja pusero tulvillaan. Nam!














Näillekin neliöille löydän varmasti toisenlaista käyttöä. Kuviot muodostuvat silmukoita nostamalla.


















Tämä muistuttaa vähän edellistä, mutta tekniikka on toisenlainen. Valkoiset silmukat on neulottu nurin ja ruskeat oikein. Lisäksi yksittäiset neliöt muodostavat tosi mielenkiintoisen kokonaisuuden. Itse jään tuijottamaan neliöiden reunojen muodostamia kuvioita...















Löytyy kirjasta väriäkin! Tosin totuuden nimessä monet neuleista on neulottu melko maanläheisissä väreissä.














Lisäksi kirjassa on paljon tämänkaltaisia neuleita. Näistä en itse ainakaan vielä innostunut.

Neuleiden lisäksi kirjasta löytyy myös muutama kuva Afrikan luonnosta. Ihana fiilistelykirja kaiken kaikkiaan. Tämä kuuluu ehdottomasti Afrikka-fanin käsikirjastoon!

2 Comments:

Blogger Pirkko said...

Kiitos kuvista ;-) Olen ilman muuta Afrikka-fani. Mielessä on ollut jo pitkään neuloa jotain Afrikka-tyylistä, mutta vielä ei ole tullut sellaista ahaa-elämystä, joka olisi välittynyt puikoille asti.

8:15 ip.  
Blogger Salanimi said...

Ihania kuvioita, taitaa tosin olla meikäläisen taidoille vähän haastavia :o)

9:51 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home