maanantaina, helmikuuta 03, 2014

Pipertäjän pianosukat

Palaan vielä kerran viime vuoden sukkahaasteeseen. Tarkkasilmäiset lukijat ehkä huomasivat, että marraskuun sukat jäivät esittelemättä. Onneksi eivät jääneet kokonaan valmistumatta.

Haasteena oli neuloa sukat eri suunnasta kuin yleensä. Olen neulonut sukkia sekä varresta että varpaista eli nyt oli aika kokeilla sukkien neulomista poikittain. Ilokseni löysin kivat poikittain neulotut pianosukat ja siihen se ilo sitten taisi jäädäkin.



Pianosukat
Malli: Pianissimo Keyboard Socks by Lori Torrance
Lanka: Sandnes Sisu, Novita Tico tico ja Novita Pikkusisko, yht. 66g
Puikot: nro 2,5


Aluksi piti taistella 16 pikkulankakerän kanssa intarsianeuletta. Totesin muutaman kerroksen jälkeen, että tämä osuus täytyy tehdä valmiiksi samalta istumalta, muuten lankasotkuja ei selvitä enää kukaan.

Koska jalkapöytäni on korkea, päätin neuloa sukan pohjan ainaoikeinneuleena, jotta se joustaisi vähän enemmän. Kun sain putken tehtyä, oli edessä silmukointia. Vaikka se on neuloen helpompaa kuin ommellen, on kymmenien silmukkojen silmukointi silti työlästä. Asiaa ei yhtään helpottanut mustan langan kirous; mitään et näe, vaikka olisi millaiset ristikuulustelulamput käytössä.



No tottahan tässä vaiheessa tietenkin loppui lanka. Taikasolmuja solmien sain langan riittämään juuri ja juuri toisen sukan pohjaan. Samaa lankaa ei sitten löytynytkään parinkymmenen kilometrin säteeltä. Onneksi Novitan Pikkusisko pelasti ja tuskainen sukkaneulonta sai jatkua. Silmukoita sai poimia poimimistaan: kantapäätä, kärkeä ja varsijoustinta varten. Langanpäitä siis syntyi ja kaiken kruunasi vielä jalkapöydän kirjailut.

Jaksoin nämä sukat loppuun ainoastaan kosketinkuvion ansiosta. Muuten olisin takuulla luovuttanut. Mitä opin? Ei sivuttain neulottuja sukkia enää ikinä.

3 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Enpä tiennyt että sukkia voi sivuttainkin neuloa! Mitä seuraavaksi, selän takan? ;D


Suski

9:34 ap.  
Blogger Ripsu said...

Ehkä niinkin ;) Kyllä mulle riitti kokeilut tältä erää tähän. Tehkööt muut vaikka sitten selän takana :)

8:49 ip.  
Blogger Blue Ocean said...

Myisitkö nämä ihana sukat minulle? :)

1:37 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home