sunnuntaina, marraskuuta 25, 2007

Joulu on taas, joulu on taas...

Ensimmäinen (ja todennäköisesti myös viimeinen) itsetehty joululahja on valmis.


















Kaulahuivi, koko 15cm x 280cm
Lanka: Novita Teddy, 200g valkoista ja 200g mustaa
Puikot: nro 8


Siskon mielestä kaulahuivi ei voi olla liian pitkä. Mun mielestä ehkä voi. Lähes kolmemetrinen huivi on aika pitkä.

Parasta tässä työssä oli se, ettei jämälankaa jäänyt yhtään. Lisäksi valkoista päätä oli kiva neuloa pitkillä automatkoilla. Huonointa oli tuo musta osuus. En taas muistanutkaan miten ikävää mustaa lankaa on neuloa ja vielä ikävämpää se on, jos kerässä on useita solmuja.

Innostuin uusimman Novitan virkatuista ja huovutetuista lumihiutaleista. Hahtuvan/Huopasen paksuus vähän epäilytti niinpä kokeilin ensin ohuemmalla langalla.



















Toimii! Niinpä kaivoin innoissani Mary Oljen Kauneimmat Käsityöt esille. Olen joskus harmitellut että Oljen kauniit mallit jäävät tässä taloudessa vain kirjojen sivuille. Päiväpeittojen virkkaajaksi kun musta ei ole. Nyt näillekin malleille löytyi onneksi käyttöä!


















Päätin kokeilla myös hahtuvaa. Ei tätä paksulaista voi ikkunaan laittaa. Kattilan alle kyllä. Itse asiassa mitä enemmän tätä katselen sitä sympaattisemmalta se näyttää. Njaa, tekiskö näitä pannunalusia enemmänkin?














Ps. Järkytyin eilen telkkarin ääressä: "Elämä on helppoa ilman lankoja. Langatonta joulua! Toivoo Elisa" Huh, puistattaa vieläkin!

4 Comments:

Blogger Altocumulus said...

Onpas kauniita, noita pitää ehdottomasti kokeilla. Huopastakin löytyy, joskin isoa koukkua ei. Huovutetaanko ne siinä ohjeessa vai ei?

10:19 ap.  
Blogger Ripsu said...

Kiitos kehuista :) Kyllä ne huovutetaan ohjeessakin.

9:56 ip.  
Blogger Merruli said...

Mukava päästä vierailulle näin sähköisesti. Kaikennäköistä ihanaa olet neulonut, etenkin se kietaisuneule tuolta kesältä ja huovutetut laukut jäivät mieleen. Talven Novita-lehteä en ole hankkinut, mutta pitänee yrittää kehittää jotain lumihiutaleita Huopasesta, tekemäsi ovat näet niin houkuttelevia.

9:10 ip.  
Blogger Salanimi & Salanimi said...

hihi, ihania.
Jäin tänne hihittämään tuota langatonta joulua :O)))

11:03 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home