perjantaina, elokuuta 07, 2015

Täti ruskea

Sain kuin sainkin rutistettua 20 keskeneräistä työtä valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä, vaikka tiukkaa kyllä teki. Nyt viimeistelyt ja pähkäilyt tympäisevät niin urakalla, että olen neulonut vain aivottomia peittoja. Kauankohan tämä uupumus vielä mahtaa jatkua? Hätinä jaksan edes postailla näitä varjo-kyh-töitä.

Otin kauniiseen käteeni virkkuukoukun ja ruskean virkkauslangan ja sain kolme työtä valmiiksi.



Ensimmäinen on ihana nappikoru, jota voin surutta kehua, koska olen alunperin ostanut sen käsityöläismessuilta. Valitettavasti alkuperäisversiossa oli käytetty kutittavaa villalankaa ja raavin niskani aina verille sen kanssa. Sitkeästi kuitenkin käytin korua, koska tykkäsin siitä niin paljon. Eräänä kauniina päivänä se tarttui oven kahvaan ja nykäisin korun poikki. Pakko on paras inspiraatio. Mutta nyt koru on siis kuin uusi.



Olen oppinut kaikenlaista uutta vaatetarpeistani Hyvän mielen vaatekaappi -kirjaa lukiessani ja projekti 333:n myötä. Yksi oivalluksista on ollut se, etten tee taskuttomilla vaatteilla yhtään mitään. Pari vanhaa vaatetta sai uuden elämän, kun virkkasin niihin taskut.



Mallit ovat taas Mary Oljelta. Välillä tuntuu siltä, että olen pian virkkaillut puolet Maryn malleista, mutta en yhtään sängynpeittoa tai pöytäliinaa. Sen sijaan mallit ovat olleet oikein passeleita pannulappuihin, paitaan ja nyt näihin taskuihin.



Virkatut taskut
Malli: Mary Olki
Lanka: Novita Virkkauslanka kaksinkertaisena, 7g/tasku
Koukku: nro 3




Vielä ei ole avaimet juuttuneet pitsiverkkoihin, mutta epäilemättä niin joskus käy. Silti pitsitaskut ovat käytännöllisempiä kuin se, ettei ole taskuja ollenkaan.