sunnuntaina, toukokuuta 04, 2014

Vanha blogi hunningolla

Olin kuluneen viikon lomalla ja ajattelin, että nyt ehdin ryhdistäytyä ja päivittää blogia, vaikka vallan useampaankin kertaan. Päivät kuitenkin täyttyivät lääkärikäynneistä ja lasaretin hoitopalveluista ja näin oli vanha blogi edelleen hunningolla.

Varastossa on lojunut vuosia Novitan Butterfly -lankaa. Olen urakoinut siitä neuletakin, topin sekä kaksi boleroa, mutta yhä vain lankaa riitti. En halunnut enää tehdä siitä yhtään käyttöneuletta, koska mielestäni lanka kutistui joka pesussa ja paljon pestyn neuletakin pinta oli jo epämiellyttävän tiivis ja takki tietenkin liian pieni. Mitään järkevää ideaa en tuntunut langoille löytävän.



Virkatut korit
Malli: omia kokeiluja, jokainen on vähän erilainen
Lanka: Novita Butterfly kolminkertaisena, n. 65g/kori (yht. 260g)
Koukku: nro 5



Meillähän on kodissamme suloinen sekasotku, jota olen hiljalleen innostunut raivaamaan. Erityisen tyytymätön olen ollut eteiseemme ja siihen, että kenkälipaston päälle kertyy aina kaikkea epämääräistä tavaraa eikä niitä tärkeitä kännyköitä tai avaimia löydy ikinä helposti. Jonkinlaiset laatikot tai korit oli siis saatava. Virkatut olisivat tietenkin ihanat, mutta saisinko niitä ikinä valmiiksi? Yllätin itseni ja sain kuin sainkin!




Toimii!

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Tilpehöörikorit, olisko toi helpompi tapa aloittaa käsityöharrastus kuin se jakkara? Nimim. Langat vieläkin kaupassa... ;D

8:29 ip.  
Blogger Ripsu said...

Joo, voi olla, että tämmöinen tulee nopeammin valmiiksi :) Ja mikäänhän ei estä tekemästä näitäkin tosi paksusta langasta, ite oon tehnyt matonkuteesta lankakorin, joka vois toimia myös lelu-, lehti- tai jopa halkokorina.

8:53 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home