Kastemekko, kuitenkin!

Himo kastemekon tekemiseen jäi, vaikka neulotun version hylkäsinkin. Vaikken olekaan mikään ompeluvirtuoosi niin päätin silti kokeilla, ja yllätyin: siitähän tuli ihan käyttökelpoinen!



















Kommelluksitta ei kuitenkaan selvitty. Vaikka miten yritin valita päivän kirkkaimman hetken kankaiden leikkaamiseen niin silti sössin. Takahelmaan piti leikata halkio kappaleen keskelle. Arvatkaapa kuka leikkasi halkion myös etukappaleelle... Vaihtoehdot: a) osta lisää kangasta, b) yritä naamioida erhe. Päädyin vaihtoehtoon b. Korjatusta kohdasta tulee harvoin kaunista, mutta omasta mielestäni tällä kertaa onnisti. Satiininauhat näyttävät ihan kivoilta. Ehkä ne nyt eivät mene yksi yhteen merimiestyylin kanssa, mutta kelpasi minulle.



















Jälkiviisaana voin myös todeta näinkin yksinkertaisen asian: kannattaa tehdä napinläpi koetilkulle. Kastemekkoon tarvitsin kolme napinläpeä, ompelin niitä yhteensä seitsemän...

Onneksi jotain olen jo aikaisemmista ompeluksistani oppinutkin. Kiittelin itseäni mm. kankaan kunnollisesta kutistamisesta ja saumanvarojen huolellisesta mittaamisesta (ei ihme, ettei aikaisemmin mitkään hakit osuneet kohdilleen, kun saumanvarat olivat aina sinnepäin).

Varsinaisen onnistumisen elämyksen koin kaarrokkeen kanssa. Yleensä pikkupiiperrykset ja vuoritus päättyvät huonosti, mutta tähän olen tyytyväinen.














Muutenkin pieni ompelija minussa nostaa päätään. Koska aika on kortilla, ommellen saa enemmän aikaiseksi. Lisäpontta ompeluun saan siitä, että vihdoinkin ompelukoneelle ja saumurille on oma pöytä ja huone, jonne ompelukset saa jättää levälleen, ainakin hetkeksi. "Voidakseen kirjoittaa, naisella täytyy olla omaa rahaa ja oma huone." (V.Woolf) Voidakseen ommella, naisella täytyy olla omaa rahaa ja edes oma pöytä.